Hungry For Finland -tilaisuus Helsingin kaupungintalolla 24.9.2026.
Tämä aikamme ei erityisesti kiritä meitä muistamaan, mikä oikeastaan koulutuksen, työelämän, yritysten ja yhteiskunnan yhteinen perimmäinen ja tärkein tehtävä on: Rakentaa hyvää elämää. Siis tuottaa osaamista, luoda mahdollisuuksia, tuoda ihmiset yhteen yhteisten päämäärien äärelle ja luoda yhdessä unohtumattomia hetkiä sukupolvien välille. Mutta jos maailma on tulessa monellakin tapaa ja talouden rattaat kitisevät, voi hyvän elämän tavoittelu tuntua turhalta hapatukselta. Kyllähän tällaisina aikoina täytyy vain vaikuttaa huolestuneelta, hyvään elämään ei nyt juuri ole varaa. Vaan kun asia ei ole näin. Juuri tuollainen toivottomuuden maalaaminen tulevaisuuskuvana saa paatuneenkin asiantuntijan lannistumaan – puhumattakaan nuoresta, joka juuri on astumassa työelämään.
Viimeaikaisten selvitysten mukaan nuorten osaamistasosta voi olla huolissaan, nuoret itse ovat huolissaan tulevaisuudestaan ja sitkeys – eli suomalainen sisukin – on Pisa-tuloksissa kääntynyt laskuun. (Pisa 2025 ja Kouluterveyskysely 2026.) Mutta tämä ei ole koko kuva ja samaan aikaan tämä on ennen kaikkea koko yhteiskunnan haaste.
Omassa työssäni näen päivittäin nuoria, jotka haluavat puskea eteenpäin, jotka ovat ylpeitä tekemisestään ja korkeakoulustaan. Monella tapaa arkemme koulutuksen parissa näyttää, mitä voidaan saada aikaan, kun asioita tehdään rakkaudesta lajiin. Kun mukana ovat intohimo, ammattitaito ja halu kehittää omaa alaa, syntyy tuloksia, jotka näkyvät kauas. Samalla syntyy yhteisöjä, joissa opitaan toisilta ja rakennetaan yhdessä tulevaisuutta.
Haaga-Heliasta nostan esille kaksi viimeaikaista rakkaudesta lajiin -tekoa: Avasimme tämä lukuvuoden aluksi aivan uudenlaisen oppimisympäristökonseptin kauppakeskus Triplaan erityisesti hotelli-, matkailu- ja ravintola-alan opiskelijoille. Toinen esimerkki on haagahelialaisten taidonnäyte ja julkisuudessakin hehkutettu Hungry for Finland -konsepti, jossa palkitaan suomalaista ruokakulttuuria. Tavoitteena on tehdä näkyväksi alan upeita yrityksiä ja ihmisiä, jotka eivät ole säästelleet työtuntejaan, vaan ovat tehneet oman menestyksensä.
Haaga-Helian näkökulmasta yksi tärkeimmistä tehtävistämme on tarjota opiskelijoille näkymä oikeaan työelämään ja tarjota mahdollisuuksia erinomaiseen oppimiskokemukseen. Oppiminen ei todellakaan tule todeksi vain luentosaleissa, vaan ennen kaikkea kohtaamisissa, käytännön kokemuksissa ja yhteistyössä erilaisten ihmisten kanssa. Tällaisia hetkiä ihmiseltä ihmiselle, kokeneelta konkarilta aloittelijalle saadaan aikaan, jos tahtoa on. Ne hetket avaavat nuorille ovia, rakentavat verkostoja ja auttavat opiskelijoita näkemään, millaisia mahdollisuuksia heidän tulevaisuudessaan voi olla. Sillä toiveikasta tulevaisuuden näkyä tähän maahan kaivataan.
Julkaistu 4.11.2026

